15.3.2004

Vatoresta Oy:n konkurssipesän kanne Hämeenlinnan käräjäoikeudessa

Vatoresta Oy:n konkurssipesä (pesä) kertoi valtiota, jota asiassa edusti Sisä-Suomen verovirasto (verovirasto), vastaan ajamassaan kanteessa, että Vatoresta Oy (yhtiö) oli suorittanut ulosottoon 42 500 markkaa 12.12.2000 ja 100 000 markkaa 22.12.2000, mistä määristä verovirastolle oli velan maksuna tilitetty 6 945,75 euroa 27.12.2000 ja 16 221,72 euroa 2.1.2001, eli suorituksia yhteensä 23 167,47 euroa.

Yhtiötä koskeva konkurssihakemus oli jätetty käräjäoikeudelle 22.3.2001. Sanottu päivä oli takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 2 §:n mukainen määräpäivä. Ratkaisevaa takaisinsaannille takaisinsaantilain 10 §:n nojalla oli se ajankohta, jolloin säännöksen tarkoittama velan maksu oli tapahtunut.

Verovirastolle tehdyt ja peräytettäväksi vaaditut maksut olivat kirjautuneet 27.12.2000 ja 2.1.2001, jolloin suoja konkurssivelkojia vastaan oli saavutettu.

Edellä mainitut velan maksut, yhteensä 23 167,47 euroa, olivat peräytettävissä takaisinsaantilain 10 §:n perusteella, koska maksut oli maksettu vapaaehtoisesti ulosottoon. Yhtiön velan maksun oli katsottava tehdyn välikättä hyväksi käyttäen. Syitä poiketa tavanomaisesta tulkinnasta tämän johdosta ei kuitenkaan ollut. Maksu ei ollut tapahtunut silloin, kun maksu oli tapahtunut ulosottomiehelle, koska ulosottomies ei ollut asiassa velkoja. Niin kauan kuin velkojalla ei ollut kyseisiä varoja, varat kuuluivat konkurssipesään ja ennen ulosottotilitystä suojaa konkurssivelkojia vastaan ei ollut saavutettu. Suoja konkurssivelkojia vastaan oli siten saavutettu vasta tilitysten tosiasiallisesti tapahduttua eli verovirastolle 27.12.2000 ja 2.1.2001 suoritettujen maksujen yhteydessä.

Konkurssisäännön 10 §:n 2 momentista oli johdettavissa, ettei suoritus ulosottoon voinut olla lopullinen maksutoimenpide, joka antaisi suojaa tulevalle saajataholle jo tästä ajankohdasta lähtien.

Velan maksut olivat siten tapahtuneet myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää. Kun maksettu määrä oli pesän varoihin nähden huomattava pesä on vaatinut, että maksut yhteensä 23 167,47 euroa peräytetään korkoineen pesään.

Vastaus

Vastauksessaan verovirasto tunnusti kanteessa kuvattujen maksujen tapahtuneen siten kuin kanteessa oli selvitetty. Ulosottoviranomaisilta saatujen tietojen mukaan 12.12.2000 tapahtunut 42 500 markan maksu oli maksettu tilisiirtona ja tullut samana päivänä ulosottomiehen pankkitilille. 22.12.2000 tapahtunut 100 000 markan maksu oli suoritettu käteissuorituksena ulosottovirastossa. Kanteen mukaiset maksut verovirastolle eivät olleet kuitenkaan tapahtuneet myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää.

Käteismaksu katsottiin suoritetuksi, kun rahan hallinta siirtyi saajalle. Tilimaksu oli tilisiirtolain 17 ja 19 §:n mukaan tapahtunut, kun varat oli maksettu saajan laitoksen tilille tai saajan laitoksen asettamat tilisiirron katetta koskevat ehdot olivat muuten täyttyneet. Asiassa ei voinut olla kahta maksuhetkeä.

Lainsäädäntöön sisältyi myös muunlaisia määräyksiä maksuajankohdasta. Ulosottolain 4 luvun 33 §:n mukaan maksu ulosottomiehelle katsottiin suoritetuksi sinä päivänä, jona se oli maksettu valtion maksuliikennettä hoitavan yhteisön tilille tai tilisiirto oli veloitettu maksajan tililtä. Tähän päivään päättyi myös velalle maksettavan koron laskenta.

Konkurssisäännön 10 §:n 2 momenttia ei voinut soveltaa tähän tapaukseen, koska maksutapahtumien aikaan yhtiötä ei ollut ollut asetettu konkurssiin. Kyseisessä lainkohdassa vain järjestettiin ulosoton ja konkurssin välistä suhdetta: ulosotto erityistäytäntöönpanona väistyi konkurssin, yleistäytäntöönpanon tieltä. Tämän laajempaa merkitystä lainkohdalle ei voinut antaa.

Näillä perusteilla verovirasto vaati, että kanne hylätään.

Käräjäoikeuden tuomio 18.6.2002

Käräjäoikeus totesi, että asianosaiset olivat yksimielisiä kanteessa mainittujen maksujen suorittamisesta ja niiden suoritusajankohdista yhtiöltä ulosottoviranomaiselle sekä mainittujen maksujen edelleen tilittämisestä ja tilitysajankohdista ulosotosta verovirastolle.

Näin ollen ainoaksi riitakysymykseksi oli jäänyt oikeudellinen kysymys siitä, oliko mainitut velan maksut suoritettu myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää, joka oli riidattomasti konkurssihakemuksen jättämispäivä tuomioistuimelle eli 22.3.2001.

Kantajan mukaan asiassa oli ratkaisevaa se, että kyseiset maksut oli ulosottoviranomaiselta tilitetty verovirastolle 27.12.2000 ja 2.1.2001 eli myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää 22.3.2001.

Vastaajan mukaan oleellista asiassa oli, että vastaaja oli suorittanut kyseiset maksut ulosottoon 12.12.2000 ja 22.12.2000 eli ei myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää.

Takaisinsaantilain 10 §:n ensimmäisen lauseen tarkoittamaa velan maksua ei ollut mainitussa laissa tai sen esitöissä määritelty siltä kannalta tarkemmin, milloin maksun oli katsottava tapahtuneen. Takaisinsaantiaikaa laskettaessa tänä ajankohtana oikeuskirjallisuudessa oli kuitenkin pidetty hetkeä, jona maksun saaja oli saavuttanut suojan maksajan konkurssivelkojia vastaan. Käteistä rahaa käytettäessä suoja maksajan velkojia vastaan syntyi säännönmukaisesti hallinnan luovutuksella.

Nyt käsiteltävänä olevan tapauksen ensimmäisen maksun 42 500 markkaa yhtiö oli 12.12.2000 maksanut vapaaehtoisesti tilisiirtona ulosottomiehen pankkitilille. Vaikka ulosottomies oli kyseisen määrän tilittänyt verovirastolle vasta 27.12.2000, niin yhtiö ei ollut enää maksupäivän jälkeen voinut määrätä maksua peruutettavaksi. Tämän johdosta maksun saajan valtion oli katsottava saaneen suojan yhtiön velkojia vastaan jo maksuhetkellä.

Toisen kanteessa tarkoitetun velan maksun 100 000 markkaa yhtiö oli 22.12.2000 tehnyt käteissuorituksena ulosottovirastossa. Käteistä rahaa käytettäessä suoja maksajan velkojia vastaan syntyi hallinnan luovutuksella. Ulosottovirastossa suoritetun vapaaehtoisenkaan maksun jälkeen yhtiö ei ollut enää voinut määrätä maksua peruutettavaksi, vaikka se oli ulosottomiehen toimesta tilitetty verovirastolle vasta 2.1.2001.

Takaisinsaantilain 10 §:n mukainen velan maksuaika, joka oli tarkasti voitava määritellä, ei voinut jäädä riippuvaiseksi siitä sattumanvaraisesta ajankohdasta, milloin ulosottoviranomainen sille suoritetun vapaaehtoisen maksun jälkeen tilitti maksun edelleen velkojalle.

Kantajan esiin tuomaa konkurssisäännön 10 §:n 2 momenttia ei voinut soveltaa nyt käsiteltävänä olevaan tapaukseen, koska maksutapahtumien aikaan yhtiötä ei ollut vielä asetettu konkurssiin.

Kaiken edellä mainitun johdosta oli katsottava, että kumpikaan kanteessa mainittu velan maksu ei ollut tapahtunut myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää. Tämän johdosta ne eivät olleet takaisinsaantilain 10 §:n mainitsemalla tavalla peräytettävissä.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Harri Lintumäki.

Turun hovioikeuden tuomio 13.12.2002

Pesä valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että yhtiö oli suorittanut nyt kysymyksessä olevat maksut vapaaehtoisella suorituksella aikaisemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää velkojana olleen veroviraston toimeksiannosta viran puolesta velkoja perineelle ulosottomiehelle. Yhtiön suorittamat maksut olivat olleet jo ulosottomiehelle suoritettuina tehokkaita, koska yhtiö ei ollut voinut maksuja enää näiden suoritusten jälkeen peruuttaa ja ulosottomies oli ollut oikeutettu maksut perimään veroviraston puolesta yhtiöltä. Näin ollen maksuajankohdan määrittämisen osalta ei ollut merkitystä sillä, milloin ulosottomies oli suorittanut lakiin perustuvan velvollisuutensa ja tilittänyt saamansa velallisen suoritukset verovirastolle.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pirkko Mikkola, Kari Hirvonen ja Matti Jalava. Esittelijä Paula Virrankoski.

Perustelut

Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 10 §:n 1 momentin mukaan velan maksu myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää peräytyy, jos velka on maksettu epätavallisin maksuvälinein tai ennenaikaisesti taikka määrällä, jota pesän varoihin nähden on pidettävä huomattavana.

Asiassa on riidatonta, että Vatoresta Oy on maksanut vapaaehtoisina maksuina ulosottomiehelle 42 500 markkaa 12.12.2000 tilisiirtona siten, että varat ovat tulleet samana päivänä ulosottomiehen tilille, ja 100 000 markkaa 22.12.2000 käteissuorituksena ulosottovirastossa. Ulosottomies on tilittänyt näin saatuja varoja Sisä-Suomen verovirastolle 6 945,75 euroa 27.12.2000 ja 16 221,72 euroa 2.1.2001.

Riidatonta on myös, että maksuja on pesän varoihin nähden pidettävä huomattavina ja ettei niitä voida olosuhteet huomioon ottaen pitää myöskään tavanomaisina.

Korkeimmassa oikeudessa on kysymys vain siitä, katsotaanko maksun tapahtuneen takaisinsaantilain 10 §:ää sovellettaessa silloin, kun Vatoresta Oy on suorittanut maksun ulosottomiehelle, vai silloin kun ulosottomies on tilittänyt varat verovirastolle.

Se, milloin maksu katsotaan takaisinsaannin kannalta suoritetuksi velkojalle, määräytyy lähtökohtaisesti maksun sitovuutta koskevien yleisten periaatteiden mukaan. Tässä tapauksessa maksu on suoritettu kuitenkin ensin vapaaehtoisesti ilman ulosmittaustoimia ulosottomiehelle ja tämän välityksellä velkojalle, mikä maksutapa on otettava huomioon takaisinsaantilain 10 §:ssä tarkoitetun velan maksun ajankohdan määrittämisessä.

Ulosottomiehellekin tehty vapaaehtoinen maksu tapahtuu tällä perittävänä olevan velan suorittamiseksi. Ulosottomiehelle näin suoritettu maksu on myös käytännössä peruuttamaton, vaikka laissa ei ole säännöksiä esimerkiksi velallisen oikeudesta vaatia maksua palautettavaksi. Velallisen vapaaehtoisesti suorittamalla maksulla varojen voidaankin katsoa lopullisesti siirtyneen pois hänen omasta määräysvallastaan. Sillä seikalla, onko velallinen mahdollisesti oikeutettu määräämään maksun kohdentumisesta, jos hänellä on samanaikaisesti useita velkoja ulosotossa, ei ole merkitystä maksun ajankohdan arvioinnin kannalta.

Jos velallinen asetetaan konkurssiin ennen kuin hänen vapaaehtoisella maksulla ulosottomiehelle toimittamat varat on tilitetty velkojalle, varat kuuluvat konkurssisäännön 10 §:n 2 momentista ilmenevän periaatteen mukaan konkurssipesään. Velkoja ei siis saa suojaa velallisen konkurssivelkojia vastaan ennen kuin varat on velkojalle tilitetty. Kun kysymyksessä on velan maksu ulosottoviranomaisen välityksellä, ei takaisinsaantilain 10 §:ssä tarkoitetun maksun ajankohtaa ole kuitenkaan syytä kytkeä vasta siihen ajankohtaan, jona velkoja saa suojan velallisen muita velkojia vastaan. Tämä merkitsisi sitä, että vapaaehtoisen maksun ajankohta ei määräytyisi velallisen omien toimenpiteiden vaan sen osin sattumanvaraisen seikan perusteella, milloin ulosottomies tilittää varat velkojalle. Huomattava myös on, että ulosmittauksella saadun maksun takaisinsaantia koskevan takaisinsaantilain 12 §:nkään mukaan takaisinsaantiaikaa ei lasketa siitä, milloin ulosmitatusta omaisuudesta saadut varat on tilitetty velkojalle eli velkojansuojan syntymisestä vaan ulosmittauksen toimittamisesta.

Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että Vatoresta Oy on maksanut velkaansa verovirastolle silloin kun yhtiö on 12. ja 22.12.2000 suorittanut maksut ulosottomiehelle. Kun yhtiö on asetettu konkurssiin 22.3.2001 tehdystä hakemuksesta, maksut eivät ole tapahtuneet myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää eikä niitä siten voida määrätä peräytettäväksi konkurssipesään.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Kati Hidén, Gustav Bygglin, Pasi Aarnio ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Kari Vesanen.